17/12 :: Vedenalainen ihmemaa

Yksi reissun kohokohdista minulle oli odotetusti kolmen päivän sukellusretki valliriutalle. Itselleni mieluisinta on sukeltaa juuri näillä pitemmillä keikoilla, eli ns. “liveboardilla”. Tunnelma on rento ja kiireetön, kun laivalla asutaan, syödään, nukutaan ja se vie suoraan sukelluskohteille. Lisäksi ehtii tutustumaan mukavasti kanssamatkustajiin ja vaihtamaan kuulumisia kaikessa rauhassa.

Suuri valliriutta sijaitsee Australian itärannikolla ja on valtava, sillä on pituutta 2 300 km. Seudun ilmasto on trooppisen kostea. Hiljattain alkoi sykloni-kausi. Nämä hirmumyrskyt voivat saada aikaan myös riutalla suuria tuhoja. Meille ilmat olivat mitä suotuisimmat ja aurinkoiset, emmekä joutuneet kärsimään liiasta merenkäynnistä. Vedenalainen valokuvaus on hiukan haastavampaa kuin maanpäällinen, mutta eivätköhän kuvat taas puhu puolestaan!

Korallien monimuotoisuutta ja väriloistoa.

Lähdössä kilpparijahtiin (huomaa Turtlesien käsimerkit, sukelluskaveri oli Leonardo ja minä Donatello)!

Ja niitähän löytyi, useampia!

Kaikenlaisia kaloja näimme ja olo oli sukellusohjaajaa siteeraten “kuin vedenalaisessa Disneyworldissa”!

Rausku (Blue spotted stingray).

Hai (White tip reef shark), yösukelluksilla seurustelimme pääasiassa näiden kanssa taskulampun valon yhteydellä.

Ja Nemokin löytyi!

-Maija

Australia

Cairns, Queensland, Suuri valliriutta

17/12/2011

4 kommenttia

11/12 :: Kauneimmat maisemat Sydneystä Cairnsiin

Blogailu on jäänyt lomailulle kakkoseksi. Tässä kuitenkin 29 kauneinta otosta matkalta Sydney – Cairns. Yritin karsia, mutta me ollaan taas tehty niin paljon, että tästä nyt vaan tulee megapitkä postaus.

Sydneyn oopperatalo on eteläisen pallonpuoliskon kuvatuin rakennus. Kamerassani taitaa olla parisenkymmentä kuvaa, joista tämä on ehdoton suosikkini.

Manlyyn menevältä lautalta näkee kaupungin kenties parhaimmasta kulmasta.

Ainakin jollei halua maksaa älyttömiä summia Sydney Harbour Bridgelle tehtävistä kiipelyretkistä.

Legendaarinen Bondi Beach ilta-auringossa.

Surffikurssin privaranta Creasent Headissä.

Vain yksi satunnainen ranta Byron Bayn kupeessa.

Brisbanessa me mentiin katsomaan kenguruja ja koaloja eläintarhaan. Ja ai niin, me ollaan saatu Jenni meidän mukaan koko Aussietapille!

Kaveri nukkuu. Kovasti väittivät, että eukalyptuksen lehdissä ei ole mitään koaloille huumaavia aineita.

Matkalla Harvey Bayhin pysähdyimme Noosassa katselemassa sopivia rantoja kesähuvilalle.

Sitten ollaankin jo Fraser Islandilla, maailma suurimmalla hiekkasaarella. 123 kilometriä pitkä ja 22 leveä saari on korkeiden dyynien ja sademetsän peitossa. Rantoja reunustaa paikoin mangrovemetsä.

Mutta silkkaa hiekkarantaa on yhteensä 250 kilometriä. Tässä onkin saaren moottoritie, Seventy Five Mile Beach. Nopeusrajoitus oli 80 kilometriä tunnissa.

Maheno niminen hylky ja sen irronneet osat koristamassa rantaa.

McKenzie-järven rannat olivat mutkalla.

Kun taas vedeltään vihreämpi Wabby muodosti suoria linjauksia dyynien, metsän ja taivaan kanssa.

Airlie Beachiltä käsin mentiin snorklailemaan ja Maija sukeltamaan suurelle valliriutalle. Aivan huikeaa! Tämän parempia kuvia ei valitettavasti ole. Hinta olisi ollut 15 dollaria kappale, joten oma otos lasin läpi saa kelvata muistoksi.

Whitsundays-saaret ovat meidän ja monien muiden reissaajien must do -listalla.

Ja etenkin purjehtien.

Tai no, joidenkin näkökulmasta purjehtiminen oli hieman erilaista.

Whitehaven Beachillä sanotaan olevan maailman hienojakoisinta valkoista hiekkaa. Uskon!

Purjehdusreissun kohokohta oli aivan käsittämättömän hieno auringonlasku, joka ei kyllä tässä kuvassa pääse oikeuksiinsa.

Maijan sukellellessa Cairnsissa, me poikettiin Jenni kanssa Kurandassa

ja Cape Covessa.

Täällä kaikki konstit ovat sallittuja joulutunnelman luomisessa,

vaikka näiden palmujen keskellä joulufiilis ei ole vielä iskenyt. Hyvää joulun odotusta kaikille!

Reeta

Australia

Airlie Beach, Bondi Beach, Byron Bay, Cairns, Cape Cove, Fraser Island, Kuranda, Sydney, Whitsundays

11/12/2011

Jätä kommentti

28/11 :: Leirielämää Duudsonien kanssa

Ei huolen häivää ja elämä hymyilee korvissa saakka. Kyllä, niin kliseiseltä kuin se kuulostaakin. En ole koskaan ollut näin lomalla. Ei yhtään ainoaa asiaa mikä stressaisi, väsyttäisi, harmittaisi tai murehduttaisi. On vain ihanaa, jatkuvaa lomailua päivästä toiseen. Suurin syy tähän raukeaan olotilaan lienee aussien maailman letkein elämäntyyli. No worries mate! -asenne on tarttunut meihin. Ja hyvä niin!

Ollaan jopa opittu surffaamaan, to catch heaps of big waves. Lausutaan “waaaivs” venyttävällä ja vääntävällä äänellä.

Varattiin jo Suomesta käsin Kilroyn lentopaketin kylkeen “alennuksella” viiden päivän surffikurssi tietämättä asiasta yhtään mitään. Myönnetään, että se toimiston flikka oli hyvä myymään.

Oli nimittäin sellainen shokkihoito astua bussista surffikämpin pihalle. Duudsonien ja Mario Brossin näköiset kaverit ottivat meidät vastaan leirille iloisesti huudellen ja koko ajan pientä ja mielestäni hyvinkin kuluneen oloista läppää heittäen. Olisin myös halunnut nähdä mun ilmeen, kun ensimmäisenä iltana istuin illallispöydässä hädin tuskin kakskymppisten ympäröimänä. Kaikki nauroivat, kun 19-vuotias jenkkityttö makasi maassa jalat levällään ja yksi Duudsoneista yritti panoliikkeillä puhkaista ilmapalloa neidin jalkojen välissä. Minäkin nauroin, mutten tälle tasokkaalle tutustumisleikille vaan itselleni ja koko tilanteelle. Grannies from Finland ovat vähän lähteneet Ausseihin surffaamaan!

Ensimmäinen itse napattu aalto vei ikäkriiseilyn onneksi mennessään ja muukin leiriporukka alkoi olla meidän kanssa jokseenkin samalla aaltopituudella.

Hei me surffataan! Tai no, ainakin sählätään.

Kaikki kiitos surffariduudsoneille, teidän ansiosta Reiska ottaa nyt rennosti!

Lopuksi saatte ihailla zen-olotilaan sopivia kuvia Byron Baysta (ei Booring Baysta kuten bussikuski paikan nimesi). Ensimmäiset auringonsäteet Australian mantereen itäisimmässä paikassa.

Reeta a.k.a Reiska

Australia

Byron Bay, Surffaus

28/11/2011

Jätä kommentti

11/11 :: Kuvia matkan varrelta

Uudessa-Seelannissa on kaikkea kaikenlaisten matkailijoiden makuun. On jylhiä vuoria ja peltoja, järviä ja valtameriä, havupuita ja palmuja, sademetsää ja jäätiköitä sekä hiekkarantoja. Piipahda aamupäivällä laskettelemaan ja iltapäivällä vaikka surffaamaan! Matkaa taittui Amidalan kyydissä ja Matin (navigaattori) äänen säestämänä 4 876 km noin 67 tunnissa! Tässä kuvakooste eteläsaarelta:

Kuvia reitin varrelta, ahtaita mutkaisia teitä, tiukkoja kurveja, kapeita yhden auton mentäviä siltoja.

Abel Tasmanin luonnonpuisto

Pannukakku-kivet Punakaikissa, länsirannikolla. Ja herkulliset pannarit kahvin kera jälkkäriksi!

Matkan vaikuttavimmat maisemat löytyivät ajomatkalta kohti Queenstownia sekä serpentiinitien varrelta matkalla Glenorchyyn, missä Reeta kiipesi kukkulalle ja Maija ihaili hevosen selästä Taru Sormusten Herrasta -elokuvien maisemia.

Sadepäivän ratoksi piipahdimme Cadburyn suklaatehtaassa Dunedinissa.

Otagon niemimaalta, rannalla oli merileijonia päivätorkuilla, ilta-aikaan voi myös nähdä pingviinejä.

Christchurchin keskusta on aivan maan tasalla helmikuisen maanjäristyksen jäljiltä. Vasta edellisenä viikonloppuna kuvassa näkyvä keskusaukio oli avattu yleisölle ja väliaikaisesti kahvilat sekä kaupat oli mahdutettu värikkäisiin kontteihin.

Kaikourassa, pienkoneen peräänsä jättämä sateenkaari? Hylkeitä nähtiin paljon.

Lauttamatkalla etelästä takaisin pohjoiseen.

Wellingtonista pohjoiseen matkalla oli muitakin. Rekka oli täynnä lehmiä, ja huomaa alhaalla kaikkia vastaantulevia autoja räksyttävä matkustaja. Mahtoi olla ääni käheänä perillä.

Paluumatkalla Aucklandiin poikkesimme Waitomon luolissa ihailemassa kiiltomatoja sekä valtavia tippukiviä, muttei suinkaan ainoastaan jalkaisin vaan myös virran mukana lilluen kumirenkailla. Yksi mieleenpainuvimmista kokemuksista Uudessa-Seelannissa!

-Maija

Uusi-Seelanti

Abel Tasman, Christchurch, Dunedin, Glenorchy, Otago peninsula, Pancake rocks, Punakaiki, Queenstown, Wanaka

10/11/2011

5 kommenttia

8/11 :: Valas sanoo moi!

Törmäsin pariin kaveriin, jotka haluavat sanoa teille moi!

Hän on kaskelotti. Tällä lähes 20-metrisellä valaalla on laatikon muotoinen pää, ja juurikin kaskelotin näköisiksi kiltit valaat piirretään aina sarjakuvissa.

Kaikoura on kaskelottien ruokala. Sinkku-urosvalaita voi bongata täällä ympäri vuoden. Naaraille vesi on kuulemma liian kylmää ja ne pysyttelevätkin lämpimillä vesillä.

Tällä kertaa kävi moukan tuuri. Veneen viereen putkahti yllättäen kaksi kaskelottia samaan aikaan. Ei mennyt kuin hetki, kun toinen valaista mäiskäisi toista evällään. Ja vesi lensi! Tästä välikohtauksesta ei valitettavasti ole kuvaa, koska kamerani tarvitsee jokaisen kuvan jälkeen pienen jumitustauon ennen kuin se on valmis seuraavaan kuvaan.

Tai ehkä se oli ylävitonen, koska hetken päästä kaverukset puhaltelivat sulassa sovussa.

Sitten olikin jälleen aika sukeltaa ja jatkaa ruokailua.

Pienemmätkin mereneläjät haluavat lähettää terveisiä.

Moikka!

Reeta

Uusi-Seelanti

Kaikoura

08/11/2011

Jätä kommentti